Espoon ja Helsingin hiippakuntien ohjaajapäivä 2021

Ohjaajapäivät ovat hiippakunnissa järjestettäviä koulutuksellisia tapahtumia. Päivät ovat tarkoitettuja kaikille seurakuntien ohjaajatehtävissä oleville nuorille (Esim. kerhonohjaajille, nuorten vaikuttajaryhmille, leirien ja rippikoulujen isosille,). Ohjaajapäivillä nuoret pääsevät kehittämään ohjaamistaitojaan, tutustumaan uusiin ideoihin sekä kohtaamaan nuoria muualta hiippakunnan alueelta.

Voit ladata tapahtuman mainoksen täältä. (pdf)

Ohjaajapäivät Eväät jakoon!

(päivät toteutetaan striimattuna / Teamsillä)

Ohjaajajapäivä striimataan Helsingin Kalliosta lauantaina 6.2.2021

Webinaarin aikataulu

klo 11.00 Ohjaajapäivien avaus ja johdatus osallisuusteemaan, juontajina Aava Pallaskivi ja Matias Parikka. Ohjelmassa myös mm. piispa Teemu Laajasalon tervehdys, musiikkia sekä leikkipläjäys.
klo 12.00 Työpajat I
klo 13.00 Ruokailuaika
klo 13.45 Työpajat 2
klo 15.00 Ohjaajataitokisa + Colamessu, pappeina Pietu ja Henkka.

Jos mahdollista, suosittelemme, että päiviin osallistuttaisiin koronaohjeistuksen mukaisissa pienryhmissä (esim. omalta seurakuntatalolta). Näin ohjaajat ja työntekijät saavat parhaiten irti ohjelmasta ja työpajoista. Kullakin pienryhmällä kannattaisi olla käytettävissään muutama kameralla varustettu tietokone.

Kanavat:

1. Hartaus kaikilla aisteilla, Anita Ahtiainen LNK
2. Ohjaajataidot nosteeseen, jo vuosia ohjaajina toimineille, Hetu Saarinen
3. Navi, kirkko 2030, Sirpa Syrjä KKP
4. Tuskartelusta askarteluun, Tiina Ampuja-Töyry
5. Raamis, Nana Honkasalo
6. Haastavat tilanteet, Jukka Jylhä LNK
7. Takataskuohjelmaa ja vinkki vitoset, Karoliina Aalto
8. Leikkipaja, Satu-Maria Ruotsalainen
9.
Tarinat, Saara Goldhorn
10.
"Huikeaa tekemisen meininkiä! -musiikkia ja tarinoita nuorista ohjaajista ympäri maailmaa” Pia ja Tero Ruotsalainen SLS
11. Miten hyödynnät digitaalista maailmaa, Markus Kartano

Kustannukset: 10 € / hlö. Sisältää koulutuksen, ohjelman ja materiaalin.

Ilmoittautuminen: 27.1.2021 mennessä

Yhteistyökumppanit: Lasten ja nuorten keskuksen Uudenmaan-Helsingin piiri, Suomen Lähetysseura, Agricola-opintokeskus, Helsingin seurakuntayhtymä

Lisätietoja: Jukka Jylhä, jukka.jylha@lastenjanuortenkeskus.fi, 0400508241

Ajankohta

Alkaa:
6.2.2021 11:00
Päättyy:
6.2.2021 16:00
Lisää tapahtuma kalenteriisi

Tapahtumapaikka

Verkkotapahtuma

Järjestäjä

Lasten ja nuorten keskus ry

040 018 2278

koulutus@lastenjanuortenkeskus.fi

https://www.lastenjanuortenkeskus.fi/